Oletko etsimämme Ohjelmistotestaaja- ja dokumentoija
Ohjelmistodokumentoijan -ja testaajan roolissa vastaat dokumentaatiosta sekä käyttöohjeiden ja teknisen dokumentaation tuottamisesta sekä osallistut...
1 minuutin luku
Taija Engman
:
25.6.2020 12:54:00
LEHDISTÖTIEDOTE 8.11.2018
Tunnettu hallitusammattilainen Ossi Pohjola Good Signin hallituksen puheenjohtajaksi
Good Sign Oy:n hallituksen kokoonpano on muuttunut ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty 2.11.2018 Ossi Pohjola.
Ossi Pohjola on kokenut ja tunnettu hallitusammattilainen, joka työskentelee useiden kasvavien teknologiayhtiöiden hallituksissa. Hän on hallituksen puheenjohtaja muun muassa seuraavissa ohjelmistoyrityksissä: Qentinel, Oscar Software ja Sininen Meteoriitti. Aiemmin hän on johtanut myös esimerkiksi Ideanin ja Fluidon hallituksia, ennen näiden myyntiä Capgeminille ja Infosysille.
Ossi Pohjola kommentoi: "Good Signin kyvykkyys ratkaista vaativien digitaalisten palveluliiketoimintamallien hinnoittelu- ja laskutusautomaatiota on hämmästyttänyt minut. Olen vakuuttunut, että Good Signin liiketoiminnalla on merkittävä kansainvälinen kasvupotentiaali. Haluan olla mukana rakentamassa tätä tarinaa."
Good Sign Oy:n hallituksen kokoonpano:
Ossi Pohjola, puheenjohtaja
Taija Engman
Miika Flink
Juha Korsimaa
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Taija Engman, p. 050 372 5142, taija.engman@goodsignsolutions.com
Hallituksen puheenjohtaja Ossi Pohjola, p. 050 555 0501, ossi.pohjola@goodsignsolutions.com
Good Sign Oy
Good Sign on suomalainen ohjelmistoyritys, jonka kuusi ICT-palveluiden syväosaajaa perusti vuonna 2007. Ytimenä on Good Sign -ohjelmisto, joka on tarkoitettu vaativien palveluliiketoimintamallien talousautomaatioon. Yrityksen erityisosaamista ovat joustava bisnessääntöihin pohjautuva palveluiden hinnoittelun digitalisointi, sopimusten automaattinen laskutus ja automatisoidut talouskirjaukset.
Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Fortum, Fujitsu ja Technopolis, joille Good Sign mahdollistaa täyden joustavuuden luoda uudenlaisia palvelutuotteita ja hinnoittelumalleja. Ohjelmisto on myös tuonut merkittäviä asiakastyytyväisyys- ja tulosvaikutuksia parantamalla laskutuksen oikeellisuutta ja läpinäkyvyyttä.
Vuonna 2017 Good Signin liikevaihto kasvoi 20%, saavuttaen noin 3 000 000 €, josta voittoa 340 000 €.
Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä ja muut toimipisteet Hollannissa (Amsterdam) ja Yhdysvalloissa (Boston).
Good Sign työllistää lähes 30 palveluliiketoiminnan ja ohjelmistoalan ammattilaista, ja on lisännyt jatkuvasti henkilöstöään vastatakseen asiakkaiden palveluliiketoiminnan digitalisoinnin tarpeisiin, jotka kasvavat voimakkaasti noudattaen ’palveluistumisen’ megatrendiä.
https://www.goodsignsolutions.com/our-people
Ohjelmistodokumentoijan -ja testaajan roolissa vastaat dokumentaatiosta sekä käyttöohjeiden ja teknisen dokumentaation tuottamisesta sekä osallistut...
Palveluiden lisääntyminen ja digitalisaatio ovat globaaleja megatrendeja, joiden myötä pilviratkaisumme kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Taustamme...
Palveluiden lisääntyminen ja digitalisaatio ovat globaaleja megatrendeja, joiden myötä pilviratkaisumme kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Taustamme...